Janne Malinen: Waaralinnan salaisuudet trilogia
Ymmärrän Waaralinna-trilogian suosion. Esikoisteoksiksi Waaralinnan salaisuudet ovat Janne Maliselta varsin vakuuttava aloitus. Se on viihteellinen ja taidokkaasti rakennettu trilogia, siitä ei ole kahta sanaa.
Waaralinnan trilogiassa on yhtymäkohtia Harry Potteriin. Kaksi poikaa ja tyttö seikkailevat suljetussa yhteisössä suurta pahuutta vastaan, joka ilmentyy jokaisessa kirjassa kouluun yllättävän ihmispahiksen muodossa. Maagisuus Waaralinnassa on kuitenkin Harry Potteria paljon kaukaisempaa, hienovaraisempaa ja mystisempää. Mutta vaikka yhtäläisyydet jäävät lopulta aika köykäisiksi, luulen, että se oli kuitenkin syy miksi huomasin lukevani kirjoja aika kriittisesti: vertasin niitä tahtomattanikin yksiin lempikirjoistani.
Trilogian viimeinen osa oli mielestäni myös sarjan paras. Siinä oli alusta asti jännite, joka piti otteessaan. Rakastin etenkin metsässä koiransa kanssa asuvan Jaanin tarinaa. Sen vääjäämätöntä loppua johon lukija saa kurkistaa. Olisin halunnut tietää hänestä lisää. [SPOILAUS] Mulle jäi epäselväksi, että jos Oskar saattoi käydä moikkaamassa Jaania metsässä ja Jaan saattoi hengailla parantolan läheisyydessä, että miksi siten Luukas ei vain yksinkertaisesti mennyt moikkaamaan poikaansa? Kuvittelin koko ajan, että poikansa menettämisestä elämänhalunsa kadottanut Luukas olisi päätynyt lopussa viemään aarteen metsään ja jäämään poikansa luo. Sehän olisi ollut haikean onnellinen loppu. Nyt Jaan jäi yhä yksin, tai noh, koiransa kanssa. [/SPOILAUS LOPPUU] Metsän pimeys, pahuus, kylmät varjot ja linnut olivat jotenkin todella epämääräisiä vihollisia, joten onneksi myös lopulta lihaa ja verta oleva pääpahis paljastuu ja paha saa palkkansa. Just kuten lastenromaanissa pitääkin käydä!
Jään kyllä mielenkiinnolla seuraamaan mitä Janne seuraavaksi meille tarjoilee!
