Lastenkirja-arvostelut

Olin kiinnittänyt huomiota Skutsiin jo aikaisemminkin, lähinnä tyylikkään kannen takia, mutta kyllähän toi Finland Junior palkintoehdokkuus sai mut nyt kiilaamaan kirjan lukulistan kärkeen. Eikä ollut pettymys! Päivi Lukkarilan Skutsi on kiinnostava

”Niin se vain on, että meille lapsille saa usein sanoa ihan mitä sattuu, eikä meitä välttämättä kuunnella, vaikka puhuisimme järkevämpiä kuin itse Vanhan maailman presidentti”. Vuokko Hurme on kyllä mestarillisen tarkkasilmäinen

Mervi Heikkilä on virtuoosi, joten ei yllättänyt, että Ängelmä-sarjan toinen osa Kiilusilmät koukkasi meidät heti mukaansa. Tyttö oli kuulemma lukenut sarjan ensimmäisen osan Hämärtäjät, joten hänelle hahmot olivat ennestään tuttuja

Tutustuin ensimmäistä kertaa säeromaaniin, ennakkoluulojen saattelemana, myönnettäköön. Satu Tammelan esikoisteos jätti kuitenkin haukomaan henkeä. Murtumia on kiehtovasti, koskettavasti ja erittäin tarkkanäköisesti kirjoitettu kuvaus tuskasta jättää lapsuus taakse ja astua murrosiän