Mustan tahran arvoitus

Kirjan mielenmaisema on erikoinen! Se on kaikkea muuta kuin perinteinen. Ehkä siksi, että se on taidemaalarin ainut lastenkirja. Se on taideteos. Se ei noudata mitään olemassa olevia sääntöjä, ja siksi se on erityisen kiehtova. Kirjan keskeinen tarina syntyy mielestäni siitä, että siihen tulee koko ajan mukaan uusi henkilöhahmo. Outoa, että se toimii! Kirja on ennen kaikkea satu, jossa asia johtaa toiseen ja kaikki on mahdollista.



Kirjaa lukiessa tarina pyöri päässäni kasari-ysäri piirrettynä. Kirjan lopussa olevassa omistuskirjoituksessa tosin kerrottiinkin sitten, että kirja on kirjoitettu aikanaan omalle tyttärelle, mutta se näki päivänvalon vasta nyt kun Kaijun kahdestoista lapsenlapsi oli syntynyt. Ehkä se selittää fiiliksen miksi kirja vei mut lapsuuden piirrettymaisemaan? Kirja ei silti ole vanhanaikainen tai tunkkainen. Se on pitkä omituinen satu.



Tarinassa esiintyy paljon hauskoja sanoja, sanontoja ja hahmoja. Kirjan lopussa on jopa kattava hakemisto näille kummallisille sanoille, ranskankielisille sanoille, latinalle sekä jopa kirjassa mainituille tunnetuille henkilöille ja paikoille. Niin ja nuotit lauluille! Melkoinen opus.