Laske salaa kymmeneen

Häkellyttävän kaunis ja tarkkasilmäinen teos! Kirjassa on jotain niin herkkää, että sitä tekisi mieli pidellä käsissäänkin kuin loukkaantunutta perhosta. Ja sellaistahan se vähän on: lapsuuden tunteet, ystävyys, ulkopuoliseksi jääminen ja sen pelko, kasvaminen, suhde vanhempiin, suhde itseensä. Se on herkkää aikaa. Ja silti myös niin hauskaa kun lapsuuden leikin riemu vielä kantaa eteenpäin.



Päähenkilön Myyn ja hänen äitinsä suhde on ihailtavan aito, monimutkainen ja lämmin. On aina kiva kun vanhemmat eivät ole lastenkirjoissa vain kaukaisina kuvattuja vihollisia. Mietin kyllä, että jos kirjan lukee päähenkilön kaltainen alakouluikäinen tyttö, jota vähän kiusataan koska hän haluaa vielä leikkiä eikä jutella rakennekynsistä, niin antaako kirja hänelle itsevarmuutta siihen vai vahvistaako se ajatusta, että leikkiminen ei tosiaankaan ole enää ok tietyn iän jälkeen ”jos haluaa pysyä porukoissa”. Kirja antaa ainakin ajattelun ja keskustelun aiheita lapsen kanssa asian tiimoilta, se on selvä.



Kirja on mestarillisesti kirjoitettu ja sen maailma on aistittavissa jokaisella solulla. Elämänmakuinen, mutta liiankin todellinen?